Terveellinen ruokavalio vaikuttaa myös suun terveyteen. Esimerkiksi hampaiden reikiintyminen johtuu osittain ruokavaliosta ja sokeripitoinen ruokavalio altistaa myös ientulehdukselle. Nämä ruokavalioon liittyvät vinkit edistävät suun terveyttä:
- Syö terveellistä vähähiilihydraattista ruokaa.
- Suosi janojuomana vettä. Tavallinen hiilihapotettu vesi ei myöskään ole hampaille haitallinen, mutta erilaisissa maustetuissa kivennäisvesissä on usein esimerkiksi happamia marjoja tai hedelmiä ja sokeria.
- Vältä ylimääräistä napostelua.
- 4-6 ruokailukertaa päivässä antaa hampaille aikaa toipua happohyökkäyksiltä ja pitää verensokerin tasaisena.
- Nauti monipuolinen aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala sekä 1-2 kevyempää välipalaa.
- Runsaasti kasviksia ja kuituja sisältävä ruokavalio edistää suun terveyttä.
Sokeri altistaa hampaiden reikiintymiselle
Suun bakteerit käyttävät sokeria ravinnokseen, joten sokeripitoisten ruokien ja juomien nauttiminen tiheästi on haitallista hampaille. Kaikesta sokerista ei tarvitse luopua, kunhan se ei kuulu säännölliseen ruokavalioosi. Hampaille turvallisia makeutusaineita ovat:
- ksylitoli
- sorbitoli
- stevia
Katkaise happohyökkäys ja vältä hampaiden reikiintyminen
Nauti aterian päätteeksi maitotuotteita, ksylitolipurukumia tai -pastillia. Ksylitoli ja kalsium, kuten esimerkiksi maito ja juustot, neutralisoivat ja katkaisevat happohyökkäyksen. Huomaa kuitenkin, että sokeroidut maitotuotteet, kuten makeutetut jogurtit ovat haitallisia hampaille.
Jos hampaiden reikiintyminen mietityttää, tule tarkistamaan suun kunto hammastarkastukseen!