Vuosia on vierähtänyt ja hammaslääkärikäynti on vain jäänyt. Kehtaako vastaanotolle enää edes mennä? Ei hätää. Hammashoitoon kannattaa rohkaistua pitkänkin tauon jälkeen.
Hammaslääkärikäynnit ovat saattaneet unohtua opiskelun päätyttyä ja tulevat taas mieleen vasta elämän ruuhkavuosina – tai niiden jälkeen. Myös kova hammaslääkäripelko saattaa sysätä hammashoitoasiat mielestä. Unohda häpeä, vaikka et olisikaan käynyt aikoihin hammaslääkärissä. Hammaslääkärin tehtävä on auttaa sinua, oli hampaidesi tilanne mikä tahansa. Aito ammattilainen hoitaa tuomitsematta ja arvostelematta.
On hienoa, kun asiakas päättää hakeutua hammashoitoon, vaikka edellisestä käynnistä olisi pitkä aika. Tärkeintä on hoitaa suu kuntoon ja saada tukea hampaista huolehtimiseen,
sanoo Johanna Riipinen PlusTerveys Hammaslääkäreistä.
Hammashoitopelkoon saa apua
Jos pelko on ollut esteenä hammaslääkärikäynneille, viimeistään nyt kannattaa rohkaista mielensä. Suuri osa hammaslääkäreistä ovat tottuneita kohtaamaan pelosta kärsiviä. He tekevät kaikkensa, jotta hoitokäynnistä saadaan mahdollisimman miellyttävä. "Kannattaa kertoa pelosta avoimesti jo ajanvarauksen yhteydessä. Silloin voimme varata enemmän aikaa asiasta keskustelemiseen", Riipinen suosittelee.
Hammashoitopelko on yleistä, mutta eri ihmisille pelkoa aiheuttavat eri asiat. Riipinen kehottaakin kertomaan hammaslääkärille, mikä pelottaa tai tuntuu ikävältä. Siten hammaslääkäri voi huomioida asiakkaan tuntemukset paremmin
Hoitosuunnitelma ohjaa
Hoidon aluksi hyvä hammaslääkäri arvioi suun hoidontarpeen ja käy hoitosuunnitelman kustannuksineen läpi asiakkaan kanssa. Hoitoja voidaan suunnitella ja jaksottaa niin, että kertakustannukset pysyvät kukkarolle sopivina. Lisäksi hammaslääkäri tai suuhygienisti opastaa kotona tehtävään omahoitoon, joka tukee hampaiden terveyttä hammaslääkärikäyntien välillä.
Hammaslääkärin kanssa kannattaa myös sopia säännöllisistä hammastarkastuksista. Silloin hammaslääkäriltä tulee muistutus, kun on seuraavan hammastarkastuksen aika.
Suunterveys vaikuttaa koko kehoon
Hampaiden terveys on yhtä tärkeää kuin muu terveydenhuolto, sillä suunterveys vaikuttaa suuresti yleisterveyteen. Suussa piilevät matala-asteisetkin tulehdukset aiheuttavat monia harmeja ja vaikuttavat heikentävästi muun muassa:
- suorituskykyyn
- hedelmällisyyteen
- diabeteksen, reuman sekä sydän- ja verisuonitautien hoitotulokseen
- hampaiden kiinnityskudoksiin
Onneksi suun tulehdukset ovat ehkäistävissä huolellisella omahoidolla ja säännöllisillä käynneillä hammaslääkärillä tai suuhygienistillä.