Varaa aika valkaisuarviointiin
Hampaiden valkaisumenetelmät PlusTerveydessä
VastaanottovalkaisuKotivalkaisu
Hampaiden perusvalkaisu > 
Hampaiden kevytvalkaisu >Hampaiden kotivalkaisu 
yksilöllisillä valkaisumuoteilla
Hampaiden tehovalkaisu >Opalescence Go -kotivalkaisutuotteet 
Hampaiden laservalkaisu > 

Miksi hampaat tummuvat?

Monet ruoat, juomat ja tuotteet värjäävät hampaita. Tällaisia ovat esimerkiksi kahvi, tee, viini, kolajuomat ja tupakkatuotteet. Myös muut värjäävät ravintoaineet, kuten curry tai soijakastike, voivat värjätä hampaita. Lisäksi ikääntyminen aiheuttaa hampaan värin kellastumista. On lisäksi hyvä muistaa, että hampaan väri on yksilöllinen, minkä vuoksi joillakin saattaa olla luonnostaan tummemmat hampaat kuin toisilla. Myös valkaisun teho on yksilöllistä ja toisilla tarvittavan kirkkauden voi saada jo hyvällä puhdistuksella, kun taas jotkut voivat tarvita useammankin valkaisukerran, jotta päästään toivottuun lopputulokseen.

Onko hampaiden valkaisusta haittaa?

Hampaiden valkaisuun on hyviä ja turvallisia keinoja, kunhan suun terveys pidetään etusijalla esteettisiä toimenpiteitä tehtäessä. Siispä hampaita ei tule valkaista, mikäli suussa on esimerkiksi ientulehdus tai hampaissa reikiä. Ennen hampaiden valkaisua tuleekin keskustella asiasta suuhygienistin tai hammaslääkärin kanssa ja valita sopiva vaihtoehto valkaisuun.

Lue vinkit hampaiden turvalliseen valkaisuun.

Mikäli hampaiden valkaisu ei ole oikea ratkaisu sinun suullesi, soodapuhdistus poistaa myös värjäytymät hampaista.

Ennen hampaiden valkaisua arvioidaan suun kunto

Ennen kuin hampaat voidaan valkaista, tarkistetaan että hampaat ja ikenet ovat hyvässä kunnossa. Sen vuoksi hampaiden valkaisu usein aloitetaan arviointikäynnillä. Reikiintyneet hampaat täytyy paikata ja tulehtuneet ikenet hoidetaan kuntoon ennen valkaisua. Lisäksi hammaskivi poistetaan. Raskaana oleville ja imettäville naisille ei tehdä valkaisua.

Hampaat voidaan valkaista kotona tai vastaanotolla

Valkaisuun löytyy erilaisia menetelmiä, joihin voit tutustua yllä olevan taulukon kautta. Hampaita voi valkaista kotona tai vastaanotolla. Hammashoidon vastaanotolla hampaiden valkaisu hoituu yhdellä käynnillä turvallisesti. Kotivalkaisuun taas saat tarkat ohjeet ja välineet vastaanottokäynnin yhteydessä. Ohjeita noudattamalla myös kotivalkaisun lopputuloksesta tulee häikäisevä!

Meillä on monien vuosien kokemus valkaisuhoidoista ja olemme valinneet palveluihimme parhaimmiksi todetut tuotteet. Valkaisuhoitomme ovat turvallisia, sillä käytämme hampaiden valkaisussa terveydenhuollon ammattilaisille kehitettyjä valmisteita.

Menetelmän valintaan voi vaikuttaa moni asia, ja esimerkiksi oma mieltymys saattaa vaikuttaa valintaan suuresti. Jos menetelmät eivät ole sinulle tuttuja, se ei haittaa, sillä vastaanotolla suuhygienistimme kertoo käytettävästä valkaisutavasta ja valitsee juuri sinulle sopivan vaihtoehdon.

Huomioi nämä asiat hampaiden valkaisun jälkeen

Valkaisun jälkeen tulee olla kaksi tuntia syömättä ja juomatta muuta kuin vettä. Hampaat saattavat olla yliherkkiä kylmälle tai kuumalle, mutta tämä menee ohi muutamassa vuorokaudessa. Valkaisusta seuraavan 48 tunnin aikana tulee välttää:

  • tupakkaa ja nuuskaa 
  • värillistä hammastahnaa
  • värjääviä tai happamia ravintoaineita, kuten kahvia, teetä, punaviiniä, virvoitusjuomia, currya, soijaa, sitrushedelmiä tai lakritsia ja salmiakkia

Seitsemän päivää valkaisun jälkeen tulee olla käyttämättä värjääviä, kemiallisia suun puhdisteita tai suuvesiä. Hammastahnaksi suosittelemme fluoria sisältävää vihlontaherkkien hampaiden hammastahnaa, joka vahvistaa kiillettä ja hoitaa hampaita.

Varaa aika valkaisuarviointiin

Tutustu myös näihin palveluihin

Tarjouksia ja ajankohtaista